tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ostoksia Forssasta

Sunnuntain lelumarkkinat ovat takanapäin ja ihanaa oli! Oma myyntipöytäni oli niin täynnä sekalaista tavaraa, että ihan hävettää se sekamelska...


Hetki ennen avaamista naapuripöydissä järjestellään vielä tavaroita.



Tänä vuonna kävijöitä riitti tasaisesti koko päivälle ja livistin itse ostoksille viimeisellä puolella tunnilla. Oma myyntini hupeni puoliksi näihin ihanuuksiin, mutta eiköhän se ole tämän harrastuksen tarkoituskin :)


Kukkapylväs ruukkuineen,


Pienen pieni lokerikko,


Seinähyllykkö, taulu ja sisustustarra,



Säilytyslaatikoita ja käsilaukku,



Tarvikepaketti kahvilaksi Johanna Tiukalta,


Kaksi upeaa renginkaappia Marialta.

Olen vuosikaudet haaveillut Taru Astikaisen nukesta. Hän oli jälleen myymässä vastapäätä minua ja loppumetreillä katselin, että tällä kertaa nukkeja on vielä jäljellä. Lähes valkoiset, pitkät hiukset houkuttelivat minut pöydän ääreen ja mukaani lähti tämä hurmaava neito. Hänen nimensä on kuulemma Luna. Voi minua onnellista!






keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kaappiasetelma

Minusta olisi ihana tehdä myyntiin tällaisia valmiita asetelmia, mutta tällä kertaa sain aikaiseksi vain yhden huonekalun. Tämä on siis mukana ensi sunnuntain markkinoilla.

This is a cabinet I painted and filled with items I've made mainly myself.



Puun värisestä valmishuonekalusta tuunatun kaapin hyllyillä on pääasiassa itsetehtyjä tavaroita. Pitsiliinoja, patsas, sisustuslehtiä, kori, kuivakukkakimppu, hatturasia, pellavapyyhkeita, kranssi... Kaikki liimattuna kevyesti paikoilleen.





perjantai 18. heinäkuuta 2014

Forssan nukkekotimarkkinat

Forssan wanhan ajan lelumarkkinat lähestyvät. Otan tällä kertaa itsetehtyjen tavaroiden lisäksi mukaan myös tällaisia ostoihanuuksia!

Next weekend is near and I will take these lovely items with me 27.7.2014 to "Forssa dollhouse fair".

http://nukketalo.wordpress.com/wanhan-ajan-lelumarkkinat-2014/


Oman vitriinini kampauspöydällä olevia kullanvärisiä harjoja, kampoja ja peilejä on myös myynnissä.


Käsinmaalattuja saviastioita


Ammeita ja sinkkivateja sekä pyykkilautoja


Puisia astioita


Valkoista posliinia, urheiluvälineitä, saviruukkuja, kirjoja, työkaluja ja keittiötarvikkeita